keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

2

Ciao!

Hyvin on lähtenyt käyntiin Maltalla asustaminen. Maanantaina meillä oli sovittuna klo 9 tapaaminen pääkaupungissa Valletassa, jonka jälkeen suuntasimme kohti Sliemaa tutustumaan uuteen työpaikkaamme, kansainväliseen yksityiskouluun 2-16 vuotiaille. Emme kuitenkaan vielä jääneet työvuoroon, tapasimme vain rehtorin ja muuta henkilökuntaa.

Tapaamisen jälkeen lähdimme takaisin Vallettaan, jossa vietimme koko loppupäivän kierrellen. Kävimme muun muassa Malta 5D Showssa, joka kertoi historiasta ja kulttuurista. Lisäksi kävimme Maltan sotamuseossa. Rankan päivän jälkeen uni tuli helposti!


Matkalla tsekkaamaan työpaikkaa!

Ollaan hieman onnellisia ja tuulta kyllä riitti meren rannassa.

58metriä korkea Barrakka-hissi Valletassa.

5D-leffassa :D Mahtavasti toteutettu elokuva.

Historiallisia linnakkeita.


Sotamuseo kertoi laajasti Maltan sotaisasta menneisyydestä, ja vietimme siellä monta tuntia kierrellen. Sotamuseossa kerrottiin myös yleisesti kahdesta maailmansodasta ja kaikesta sotiin liittyvästä. Museo huipentui elokuvan tyyliseen näytökseen, johon oli sisälletty myös hiukan huumoria. Näytös kävelytti katsojia vielä lisää linnakkeessa.
 



Eilen meillä oli ensimmäinen virallinen työpäivä. Löysimme onneksemme ajoissa perille! Työskentelemme jatkossa koulun respassa 7h päivässä, 8.30- 15.30. Koulun oppilailla alkoi juuri eilen pääsiäisloma, joten seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan hiljaisia, sillä ainoastaan lastentarhapuoli on toiminnassa. Kun oppilaat palaavat kouluun, pääsemme respan lisäksi muihinkin hommiin koulussa.

Töiden jälkeen jäimme loppupäiväksi Sliemaan. Kävimme syömässä ja ihailimme kauniita maisemia.









Tällä hetkellä istuskelemme töissä. Hyvä asia täällä on se, että ei tarvitse stressata töihin ehtimisestä. Meillä on hieman joustava aloitus, 8.30- 9.00, sillä bussit ovat monesti myöhässä. Aamuisin jos tulee kiire, on hyvä mennä bussilla töihin, mutta töistä ei ole pitkä matka kävellenkään kotiin, vaan noin puoli tuntia. :) Tänään meillä ei ole oikeastaan ollut mitään tekemistä, olemme vain istuneet respassa ja avanneet välillä ovea ihmisille. Kohta alamme juhlimaan täällä aulassa yhden lastentarhan lapsen syntymäpäiväjuhlia, wuhuuu!!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti